Jokohantämätoimis

Hetken voi huokasta koulujuttujen kanssa helpotuksesta. Nyt siis voisi olla aika käsityöpäivitykselle.

Elikkäs nämä kuvan käsityöt on siskoni mielitietylle tehty balettiharrastusta varten. Alun perin oli tarkotus tehdä vaan säärystimet, mutta tein hienon kömmähdyksen kaupassa. Ostin sen tarkemmin kattomatta kaksi kerää ja vasta kotona huomasin, että nehän on 150g keriä eikä 100g:n. Ja yksi kerä riitti jo säärystimiin. Päätin sen takia tehdä tämän hartianlämmittimen boonuksena.


Sitten voisin siirtyä esittelemään viime kevään ja kesän saavutuksiin, joista ensimmäisenä tahdon esitellä siskolle tuparilahjaksi tehdyn päiväpeiton. Vaikka itse sanonkin, nii siitä tuli aika hieno. :) Tämä on tehty samalla periaatteella kun isoäidin neliöt, mutta vain yhtenä, isona kappaleena. Väreiksi valikoitui tumma violetti, joka on siskoni lemppari ja sen kaveriksi ajattelin sopivan puhtaan valkoisen.

Sen lisäksi oon innostuin vielä enemmän pujottamaan helmeä nauhaan. Olen yhden jopa tehnyt vallan setiksi. Kuvei sitten:


Korvakorut

Kaulakoru

Ai jösses että näytän hehkeeltä! En jaksanu eilen kuitenkaan sitten alkaa meikkaamaan tällasia kuvia varten... Näitä ei kaikkia ehkä tule kerralla laitettua päälle, mutta yksittäin tai kaksittain nämä ovat minusta sieviä.












Sitten vielä rannekoru

Lopuksi vielä kuvaspämmiin kuva siitä, kun oli minusta varsin hieno näköinen tuo kaulakoru myös selän puolella. .o Sattui hyvin kohille kun laitoin lukkoa kiinni.










Minusta tuntuu että minun pitää vielä sivutoimiseksi alottaa sellanen toiminimi, että voin ihmisille pyydettäessä tehdä näitä, eikä tarvi pelätä verokarhua.

The Red Queen

Elikkäs pari päivää sitten sain loppuun Margaret Drabblen kirjan The Red Queen. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen osa oli omaelämänkerrallinen kertomus 1700-luvulla eläneen Korealaisen prinsessan ja kuningataräidin elämästä. Tämä Punainen Kuningatar on siis oikeastikin ollut olemassa ja tämä osa kertomusta on mukaeltu hänen oikeista muistelmistaan. Jälkimmäinen osa kirjaa taas on kertomus englantilaisesta naislääkäristä, joka on matkalla Koreaan konferenssimatkalle. Hän lukee matkalla konferenssiin Punaisen Kuningattaren muistelmat ja konferenssin aikana hän tutustuu muutamiin ihmisiin, joiden kanssa hän käy katselemassa Punaisen Kuningattaren aikaisia muistomerkkejä.

Olin ihmeissäni tämän kirjan kanssa, sillä kirjan ensimmäinen osa piti mielenkiintoa yllä todella hyvin, enkä saanut laskettua kirjaa helposti käsistäni. Toinen osa taas tuntui jotenkin hyvin turhanpäiväiseltä ja arkiselta, varsinkin ensimmäiseen osaan suhteutettuna. En tiedä vaikuttiko tähän eroon se, että ensimmäinen osa pohjautui olemassa oleviin muistelmiin, vai mikä ihme tässä oli takana. Jos jälkimmäinen osa kuvaa paremmin Drabblen ominta kirjoitustyyliä, niin en kovinkaan suurella innolla odota hänen toista kirjaansa, joka tosin on paljon myöhemmin kirjalistalla.

Rothin kirjaa en ole kirjastosta löytänyt, mutta Tóibínin kirja odottelee yöpöydän laatikossa lukemista. Pelkään hieman että tämän projektin edetessä menetän uskoni kokonaan Tampereen kirjastojärjestelmään, koska esim. kirjat 10., 11. ja 12. eivät myöskään muistaakseni ole kirjaston valikoimissa. Ei kuitenkaan huvittaisi ostaa itselle näitä puuttuvia kirjoja koska a) siihen menee omaisuus ja b) tähän mennessä nämä "kyltyyri"kirjat eivät ole tehneet kovinkaan suurta vaikutusta.

7. The Red Queen – Margaret Drabble
8. The Plot Against America – Philip Roth
9. The Master – Colm Tóibín
10. Vanishing Point – David Markson
11. The Lambs of London – Peter Ackroyd
12. Dining on Stones – Iain Sinclair
13. Cloud Atlas – David Mitchell
14. Drop City – T. Coraghessan Boyle
15. The Colour – Rose Tremain
16. Thursbitch – Alan Garner

The Sea

Nyt ei jumalauta. Siis ei millään kärsivällisyys riitä. Näitä tällaisia pohtivia, ajatusta seurailevia, zenmäisiä kirjoja on liiankin monta peräjälkeen tullut, minä en kestä. Myönnän ehkä olevani moukka kun en ymmärrä, enkä jaksa lukea, mutta John Banvillen The Sea ei nyt todellakaan uppoa. Saatan yrittää joskus myöhemmin uudelleen, sillä tämä voi olla hyvin mielentila tai elämäntilannesidonnaista. Juuri nyt en vaan jaksa keskittyä kirjaan jolla ei vielä sivulla 40-ja-jotain ole minkään näköistä selkeää juonta, eikä kirja anna minkäänlaista vihjettä siitä, miten se kulkee eteenpäin. Toisin sanoen kirja siis ei nappaa lukijaa mukaansa. Tähän päälle tietenkin lisätään se, ettei kirja etene minkäänlaisessa kronologisessa järjestyksessä, vaan hyppii lapsuusmuistoista siihen, kun kirjan päähenkilö oli kuuntelemassa lääkärintoimistossa tuomiota vaimonsa sairaudesta ja lisätään vielä heittämällä hienosteleva kielenkäyttö kaupanpäällisiksi. Ettei vaan pääsisi lukija liian helpolla.

Lisäksi voin sanoa että samassa ajassa kun tylsyydestä huulta purren lueskelin Banvillen kirjasta 40 sivua, luin kaksi kokonaista dekkaria (sivumäärällisesti paljon pidempiä). Tästä päättelin, että ei maksa vaivaa lukea väkisin tätä kirjaa loppuun.

Kuten avopuolisoni tuossa totesi, kun asiaa hänelle purin "Se on rankkaa olla moukka, kun ei vaan ymmärrä."

Olen aloittanut jo Margaret Drabblen The Red Queenia ja se vaikuttaa mielenkiintoiselta.

7. The Red Queen – Margaret Drabble
8. The Plot Against America – Philip Roth
9. The Master – Colm Tóibín
10. Vanishing Point – David Markson
11. The Lambs of London – Peter Ackroyd
12. Dining on Stones – Iain Sinclair
13. Cloud Atlas – David Mitchell
14. Drop City – T. Coraghessan Boyle
15. The Colour – Rose Tremain
16. Thursbitch – Alan Garner

Hidas mies

Olen hiljalleen alkanut epäilemään, etten taida olla ns. tavallisen kaunokirjallisuuden ystävä. Taidan pitää enemmän dekkareista, fantasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta, jossa oikeasti Tapahtuu jotakin. :) Sain eilen luettua Coetzeen Hidas mies-kirjan, enkä tästäkään oikein ymmärtänyt, miksi tämä kirja on "must read" listalla.

Lyhyesti kerrottuna kirjan juoni on kertoa Paul Raymentin elämästä parin kuukauden ajan. Kirjan alussa iäkäs herra Rayment joutuu onnettomuuteen ja häneltä joudutaan amputoimaan toinen jalka. Kirja siis seuraa hänen uutta elämäänsä, uuteen tilanteeseen sopeutumista ja sitä, miten hän ihastuu sairaanhoitajaansa sekä siitä, miten erikoislaatuinen vanha rouva kirjailija sekaantuu tähän kaikkeen. Ei millään lailla tapahtumarikas kirja, mutta kirjoitettu niin, että kirjaa on välillä vaikea laskea käsistään. Sitä suunnittelee, että tämän luvun/kappaleen jälkeen pistän kirjan pois, mutta huomaakin että tästä on jo pari sivua.

Adjunct jää tosiaan myöhemmälle lukemiselle, sillä tätä kirjaa en ole löytänyt Tampereen kirjastoista. Banvillen The Sea-kirjan olen jo aloittanut. :)

4. Slow Man – J.M. Coetzee
5. Adjunct: An Undigest – Peter Manson
6. The Sea – John Banville
7. The Red Queen – Margaret Drabble
8. The Plot Against America – Philip Roth
9. The Master – Colm Tóibín
10. Vanishing Point – David Markson
11. The Lambs of London – Peter Ackroyd
12. Dining on Stones – Iain Sinclair
13. Cloud Atlas – David Mitchell

Emma

Kokeilin ehkä reilu viikko sitten pitkästä aikaa audiokirjan kuuntelemista. Yleisesti en ole audiokirjoista pitänyt. Haluan kovasti edistää projektiani kirjojen keskellä, mutta samalla toisaalle repii halu edistää myös käsityöprojekteja. Yleensä käsitöitä tehdessäni seurailen samalla jotakin tv-sarjaa tässä koneella, mutta viimeaikoina on käynyt pieni kyllästyminen sarjoihin, joita minulla tässä koneella on. Tästä kumpusi idea audiokirjoihin ja ensimmäinen kuunneltava oli Jane Austenin Emma, joka luonnollisesti löytyy "must read"-listalta.

Kirja oli nimeltään tuttu, tiedän että siitä on tehty elokuvia ja että se on todellakin yksi klassikoista. En vain ollut koskaan tutustunut tarinaan missään yhteydessä - tai niin luulin. Yllätykseni oli suuri kun tajusin juonen peruskuvion olleen inspiraatio 90-luvun teinileffaan nimeltä Clueless. Olin jopa hieman pettynyt - tosin lähinnä siksi, että tiesin kuka päätyy kenenkin kanssa yhteen ja mitä tulee tapahtumaan. Austenin versio oli kuitenkin luonnollisesti mutkikkaampi kuin teinileffaksi yksinkertaistettu versio, joten jaksoin kuunnella kirjan hyvillä mielin.

Audiokirjoja ajattelin jatkossakin kuunnella, jos tulee uudelleen kyllästyminen visuaaliseen viihteeseen. :)

Kauneudesta

Huh. Juuri sain luettua Zadie Smithin On beautyn (suomeksi). Varsin mielenkiintoinen ja mukava lukukokemus sinällään, mutta kirja ei oikein temmannut mukaansa. Enkä täysin ymmärtänyt miksi tämä kirja on "must read" listalla, mutta kyse voi olla kulttuurikontekstista.

Kirja sijoittuu Yhdysvaltoihin, pieneen yliopistokaupunkiin, ja kertoo pääosin Belsyn perheestä. Yksi kirjan vahvoista teemoista on rotuun liittyvät asiat (vähemmistökiintiöt, sorto jne) sillä Belsyn perhe on sekaverinen. Isä on Englannista ja äiti tumma. Tästä syystä uskon tämän kirjan olevan merkittävä enemmänkin amerikkalaisessa vaikutuspiirissä, kuin suomalaisessa, vaikka varmasti tästä on nousemassa ajankohtainen aihe myös täällä.

Kirjan juoni oli mielestäni jollain tavalla arkinen. On perhe; isä, äiti ja kolme lasta (kaksi poikaa ja tyttö). Isä on pettänyt äitiä, erotaanko vai yritetäänkö. Perheen tytär on kunnianhimoinen, ihastuu poikaan, mutta jutusta ei tulekaan mitään. Nuorimmainen haluaa tuntea kuuluvansa afro-amerikkalaiseen "gangsta"kulttuuriin, kuuntelee räppiä, kertoo kavereilleen asuvansa slummissa vaikka asuu jossain ihan muualla, ja eksyy hieman kaidalta polulta vaikka on pohjimmiltaan hyväsydäminen ja herkkä poika. Vanhin poika on vahvasti sivuhahmo, sillä hän opiskelee yliopistossa toisella paikkakunnalla, mutta hänestä löytyy hienoinen kapinan kaiku siinä, että on uskovainen muun perheen kallistuessa enemmän ateismin kannalle.

Tästä kaikesta saadaan aikaan n. 430sivua, jotka lukee ohimenevällä mielenkiinnolla herättämättä sen kummempia tunteita.

1. Never Let Me Go – Kazuo Ishiguro
2. Saturday – Ian McEwan
3. On Beauty – Zadie Smith
4. Slow Man – J.M. Coetzee
5. Adjunct: An Undigest – Peter Manson
6. The Sea – John Banville
7. The Red Queen – Margaret Drabble
8. The Plot Against America – Philip Roth
9. The Master – Colm Tóibín
10. Vanishing Point – David Markson

Jälkikirjoituksena pitää mainita, että näistä muutamaa en vielä ole onnistunut paikantamaan Tampereen kirjastoista (Peter Mansonin kirja esim.) joten ne jäävät tällä kierroksella mahdollisesti välistä.

Lauantai

Eli nyt on luettu Ian McEwanin kirjoittama Lauantai. En ole vieläkään oikein osannut päättää pidinkö kirjasta vai enkö. En missään nimessä sanoisi että kirja oli suoranaisesti huono, mutta tunnetusti tämä ei vielä tarkoita sitä, että se olisi mielestäni ollut hyväkään.

Kirja siis kertoo neurokirurgi Henry Perownen lauantaipäivästä ja kirja ei niinkään seuraa Perownea kuin Perownen ajatuksia. Päivän tapahtumat tulee kyllä hyvin tarinan mukana esille, mutta yhtäkkiä voidaankin hypätä flashbackina siihen, kun Perowne on lapsi tai kun hän tapasi vaimonsa ensimmäisen kerran. Tai sitten yksinkertaisesti jonnekin ihan muualle. Kirjassa kuvataan myös -minusta- vähän turhankin tarkkaan squashpeli, mikä kuuluu Perownen lauantairutiineihin sekä kirjan lopussa hänen työalaansa liittyvä leikkaus.

Kirja oli hidastahtinen ja tästä johtuen ehkä myös hidaslukuinen. Lukulistalla on seitsemän muutakin kirjaa Ian McEwanilta, joten odotan mielenkiinnolla, millä tavalla nämä kirjat eroavat tästä juuri lukemastani kirjasta. Sille täytyy kuitenkin nostaa hattua, miten yksityiskohtaisesti McEwan on syventynyt neurokirurgiaan, sairaalakieleen, squashin peluuseen ja kaikkeen muuhun, millä Perownen ajatuksen juoksusta on saatu hyvin uskottava. Tämä on varmasti vaatinut paljon taustatyötä, ja suuren työn takana on varmasti ollut sekin, että kirjan sisältö on saatu muistuttamaan ihmisen ajatuksen juoksua.

1. Never Let Me Go – Kazuo Ishiguro
2. Saturday – Ian McEwan
3. On Beauty – Zadie Smith
4. Slow Man – J.M. Coetzee
5. Adjunct: An Undigest – Peter Manson
6. The Sea – John Banville
7. The Red Queen – Margaret Drabble
8. The Plot Against America – Philip Roth
9. The Master – Colm Tóibín
10. Vanishing Point – David Markson

Ole Luonani Aina

Yöllä tuli luettua tämä loppuun. Erittäin taitavaa tekstiä ja suomennoskin oli varsin hyvä. Ishiguro onnistuu hyvin kirjoittamaan muistelevaa tekstiä, ja uskottavuutta lisää hänen tyylinsä kirjoittaa yksityiskohdista itsestäänselvästi. Ishiguro kirjoittaa tällaisia pieniä asioita niin hienosti kirjaan sisälle, että jäin miettimään oliko hänellä joku oikea, hänelle itselleen äärimmäisen tuttu paikka, jonka päälle hän kuvitteli Hailshamin kasvatuskeskuksen, tai joitakin toipumiskeskuksia.

Tarinan ydin ei ole erikoinen - mieto kolmiodraama - mutta puitteet, johon tarina sijoitetaan tekevät tarinasta erikoisen. Toisaalta voidaan tietysti ehkä kiistellä siitä, että puitteet ovat tarinan ydin, eikä henkilöiden väliset suhteet. Elintenluovuttajiksi kasvatetut lapset, jotka ovat itseasiassa klooneja, eivätkä syntyneitä lapsia. Tämän takia minun oli vaikea sijoittaa tätä tarinaa ajassa. Toisaalta puhutaan sodasta, viisi- ja seitsemänkymmentäluvusta, mutta toisaalta puhutaan kloonilapsista, jotka luodaan ainoastaan siksi, että heitä voidaan käyttää elintenluovuttajina. Aika ei kuitenkaan liene ollut kirjan tärkein pointti, joten samapa se.

Pidin kirjasta kovasti ja olen mielissäni, että tämä tuli luettua. :)

1. Never Let Me Go – Kazuo Ishiguro
2. Saturday – Ian McEwan
3. On Beauty – Zadie Smith
4. Slow Man – J.M. Coetzee
5. Adjunct: An Undigest – Peter Manson
6. The Sea – John Banville
7. The Red Queen – Margaret Drabble
8. The Plot Against America – Philip Roth
9. The Master – Colm Tóibín
10. Vanishing Point – David Markson

Frankenstein

Eilen illalla sain luettua Mary Wollenstonecraft Shelleyn Frankensteinin. Tämä on listan loppupäässä numerolla 931.

Tämä kirja oli mielenkiintoinen lukea. Olen tietenkin kuullut tästä elokuvana ja kirjana ja tiesin, että tarina kertoo miehestä, joka luo hirviömäisen olennon. En kuitenkaan ollut koskaan nähnyt tämän kirjan tarinan kertovaa elokuvaa, joten en tuntenut tarinaa sen syvällisemmin tai tiennyt miten se loppuu.

Tykkäsin kirjasta, vaikka välillä siinä käytettiin hyvin vanhahtavaa kieltä. Luin kirjan siis englanniksi, ja silmään pisti välillä hyvin ärsyttävään tyyliin sanakäänteet kuten "every one thy lovedst" ja "thou hasdt forsaketh". En ole varma onko tämä vanhanmallinen teitittelymuoto, joka tuntuu pöhköltä sellaisen ihmisen silmään, joka on oppinut englantia vasta 1990-luvulla, mutta hupsulta se tuntuu muun, normaalintuntuisen kielen seassa.

Tarina itsessään on hyvin traaginen, jossa Victor Frankenstein luo nuoruuden innossaan hirviön, joka kääntyy luojaansa vastaan, ja Frankenstein menettää suunnilleen kaikki ihmiset joita rakastaa. Tarina rakentuu tarina tarinan sisällä-tyyliin, jossa ensin aloitetaan raamikertomuksella (mies kirjoittaa siskolleen kirjettä pitkältä laivamatkalta), jossa tavataan Frankenstein, joka alkaa kertoa omaa tarinaansa (jota raamikertomuksen mies kirjoittaa muistiin siskolleen). Tarinan eräässä vaiheessa tulee kohta, jossa myös Frankensteinin hirviö saa kertoa oman tarinansa (jonka hän siis kertoo luojalleen). Sinällään mielestäni tämä menee jo vähän turhankin moninkertaiseksi, mutta rakenne oli selkeä ja tarinaa oli helppo seurata. Yleisesti kieli on vähän korkealentoista ja sen lukeminen englanniksi vaatii melko hyvän ja laajan sanavaraston. Suomenkielisestä versiosta en osaa luonnollisestikaan sanoa..

Ymmärrän kuitenkin miksi tämä kirja kuuluu yleissivistykseen, sillä vaikka tämä ei nykyaikana ole millään lailla uutta, yllätyksellistä tai karmivaa, niin tämä oli varmasti sitä julkaisuaikanaan.

Challenge Accepted!

Koulun takia ns. hupilukeminen on taas vuoden aikana ollut todella vähällä. Nyt on jakso virallisesti vaihtunut ja koulutaakka helpottanut. Kesä näyttää todella tyhjältä, kun vielä ei ole siunaantunut harjoittelu- tai työpaikkaa kesälomalle, enkä tiedä osaanko olla paria kuukautta tekemättä mitään. Olen siis yrittänyt keksiä halpoja tapoja kuluttaa aikaa. Jos näpsäkästi laskee yhteen 1+1 näistä sanomista, niin tulee siihen tulokseen, että kirjasto tulee varmaankin olemaan kovassa kulutuksessa. Tätä varten halusin kerätä itselleni listaa sellaisista yleissivistykseen kuuluvista kirjoista, joita en ole lukenut.

Listalla on muitakin kirjoja, mutta pääosin se koostuu tällä hetkellä listology.com sivulta löytyneestä ”1001 Books you must read before you die”-listasta. Haave olisi että lukisin kirjan viikossa, jolloin koko listan lukemiseen menisi mohohooonta vuotta ja tuskin on realistista, että kouluvuoden aikana pystyisin tähän tahtiin. Enkä suoraan sanottuna ole täysin varma, että saisin kaikkia kirjoja kätösiini, mutta onpahan jotakin projektia. Ja löytyy sieltä jonkin verran myös kirjoja, jotka olen jo joskus lukenut. :)

Kirjat on listalla minun nähdäkseni aikajärjestyksessä uusimmasta vanhimpaan. Ensimmäiset 10 kirjaa:

1. Never Let Me Go – Kazuo Ishiguro
2. Saturday – Ian McEwan
3. On Beauty – Zadie Smith
4. Slow Man – J.M. Coetzee
5. Adjunct: An Undigest – Peter Manson
6. The Sea – John Banville
7. The Red Queen – Margaret Drabble
8. The Plot Against America – Philip Roth
9. The Master – Colm Tóibín
10. Vanishing Point – David Markson

Tarkoitus olisi aloittaa ensi viikolla, mutta minulla on vielä Frankenstein (joka on myös listalla) kesken.

Korusia!

Olen tätäkin miettinyt jo hetken aikaa, mutta tarvetta kokeiluille ei ole ollut. Olen nimittäin haaveillut siitä, että tekisin itselleni koruja. Nyt ensi viikolla on tulossa koulussa parit toteutukset, joihin on "pukukoodi" - häät ja tohtorikaronka. Hää-toteutuksen pukeutumiseen ajatus lähti siitä että laitan vasta hankkimani mustan trikoomekon, mustat caprilegginsit (kyllä, olen tähän sortunut tänä talvena), ihanat, keltaiset kenkäni ja... mitä? En keksinyt että mitä ihmettä voisin keksiä vielä, jotteivät keltaiset kenkäni olisi täysin tökerö valinta. Juttelin tästä sitten koulukaverille ja hän ehdotti puuhelmiä tai huivia. Huivi minulta jo löytyy (aikaisemmassa päivityksessä näytetty Löthmanin huivi), mutta puuhelmet tuntuivat mukavammalta ajatukselta. Ja hyvältä tekosyyltä kokeilla, että osaisinko ylipäänsä tehdä jotain tällaista.

Kävin tänään siis Sinooperissa hakemassa puuhelmiä ja idean mukaisesti vähän erivärisiä lasihelmiä valitsemieni puuhelmien väliin. Oli mukava huomata, että tekeminen oli helppoa ja lopputuloskin varsin kiva minun mielestäni! Ja on hassua huomata kuinka pienestä sitä voi itselleen hyvän mielen saada. :)






Keltaisten puuhelmien välissä on siis pieniä lasihelmiä joiden väriksi on ilmoitettu "kupari". En ole ihan varma olenko samaa mieltä värin nimestä, mutta kivalta ne näyttää.

Tekemiseen meni tosi vähän aikaa ja innostus on aika korkealla tällä hetkellä. Pitää vaan keksiä hyviä ideoita, että mitä seuraavaksi!