Here be Dragons

Korusia!

2012-02-18T15:09:00.000+02:00

Olen tätäkin miettinyt jo hetken aikaa, mutta tarvetta kokeiluille ei ole ollut. Olen nimittäin haaveillut siitä, että tekisin itselleni koruja. Nyt ensi viikolla on tulossa koulussa parit toteutukset, joihin on "pukukoodi" - häät ja tohtorikaronka. Hää-toteutuksen pukeutumiseen ajatus lähti siitä että laitan vasta hankkimani mustan trikoomekon, mustat caprilegginsit (kyllä, olen tähän sortunut tänä talvena), ihanat, keltaiset kenkäni ja... mitä? En keksinyt että mitä ihmettä voisin keksiä vielä, jotteivät keltaiset kenkäni olisi täysin tökerö valinta. Juttelin tästä sitten koulukaverille ja hän ehdotti puuhelmiä tai huivia. Huivi minulta jo löytyy (aikaisemmassa päivityksessä näytetty Löthmanin huivi), mutta puuhelmet tuntuivat mukavammalta ajatukselta. Ja hyvältä tekosyyltä kokeilla, että osaisinko ylipäänsä tehdä jotain tällaista.

Kävin tänään siis Sinooperissa hakemassa puuhelmiä ja idean mukaisesti vähän erivärisiä lasihelmiä valitsemieni puuhelmien väliin. Oli mukava huomata, että tekeminen oli helppoa ja lopputuloskin varsin kiva minun mielestäni! Ja on hassua huomata kuinka pienestä sitä voi itselleen hyvän mielen saada. :)

Keltaisten puuhelmien välissä on siis pieniä lasihelmiä joiden väriksi on ilmoitettu "kupari". En ole ihan varma olenko samaa mieltä värin nimestä, mutta kivalta ne näyttää.

Tekemiseen meni tosi vähän aikaa ja innostus on aika korkealla tällä hetkellä. Pitää vaan keksiä hyviä ideoita, että mitä seuraavaksi!

Hengissä!

2012-02-02T13:03:00.000+02:00

Ja hiljalleen alkaa koulun kanssa helpottaa. Vielä tuleva viikko pitää möyhötä ja muutamia kirjallisia töitä on palautettavana vielä ennen helmikuun loppua, mutta pahin puristus on toivon mukaan ohitse. Paino on laskenut siitä vuoden vaihteen korkeimmasta (76+) siihen, että viime lauantaina paino oli tasan 75kg. Ja alaspän mennään! Uho ja motivaatio on kova.

Olen tosin miettinyt viimeaikoina sitä, että on se kumma kun ei osaa rauhottua. Kuten sanottua, koulun kanssa on ollut tekemistä. Paineen alaisena jumpalla käynti ja muu liikunta toimi ikäänkuin eskapismin välineenä - pääsin koulustressiä karkuun. Lukeminen ja käsitöiden tekeminen kuitenkin (erityisesti kotioloissa) aiheutti huonoa omaa tuntoa. Takaraivossa nakutti, että "tämänkin ajan olisit voinut käyttää kirjallisen työn tekemiseen/tenttiin lukemiseen". Nyt kun ehkä voin hieman hengähtää niin on pakko haalia ja keksiä projekteja, joita voisin alkaa puuhaamaan.

Tosin tässä kun kirjottelen, niin koko ajan tulee mieleen lisää myös koulujuttuja, mitä vielä on tehtävänä. Mahtoiko sittenkään olla vielä hengähdyksen paikka..?

Sorvin ääressä.

2012-01-09T19:52:00.000+02:00

Jälleen kerran loma meni liian nopeasti. Ensimmäinen päivä kevätlukukautta takana ja väsy on yllättävän kova. Tosin jaksaminen loppui jo aamupäivästä kymmenen aikaan, kun koulu alkoi kahdeksan aikoihin.. Vaan helmikuun jälkeen helpottaa taas tahti, joskin sitä ennen saa vääntää koulutehtäviä aikamoista vauhtia. Heti loman loppumisen kunniaksi kusahti niskaan tietoa yhden kurssin tulevasta toiminnallisesta tentistä, muutamasta uudesta toteutuksesta (joista yksi pitää suunnitella, neuvotella ja toteuttaa kuuden hengen ryhmätyöllä), muutama tentti vielä lisää, pari tehtävää tällä viikolla palautettavien kaveriksi ja a vot! Taas tuntee opiskelija-parka elävänsä. Ja tietenkin iso osa tenteistä ja toteutuksista tietenkin kasaantuu yhteen ryppääseen helmikuun alkuun.

Ennustan heikkoa nettiviihtymistä tulevan parin kuukauden aikana, joskin illat pyrin rauhoittamaan kun en yöunista yksinkertaisesti suostu tinkimään.

2011 Summa summarum

2011-12-31T21:55:00.000+02:00

Näin vuoden viimeisinä tunteina ajattelin summata vähän mennyttä vuotta. Kaksi asiaa on kaikista parhaiten jäänyt mieleen: Kesän harjoittelu ja lokakuun muutto. Molemmat tapahtumat ovat olleet isoja juttuja ja todella positiivisessa mielessä.

Kesän harjoittelu oli mukava monestakin syystä. Suuresti helpottava ja rohkaiseva se oli nimenomaan siinä mielessä, että nyt tiedän hotellialan sopivan minulle. Ainakin siinä mielessä, että olin hyvin harvoin 2 ½ kuukauden aikana harjoittelun takia ärtynyt ja koin olevani kokemustasooni nähden jopa ihan hyvä vastaanottotyössä. Paljon on opittavaa, eikä valmista varmaan tule ikinä, mutta odottelen valmistumista ja tulevan kesän harjoittelua jo varsin mielenkiinnolla.

Oli myös mielenkiintoista asua kesä äidin kanssa. Ennen viime kesää oli kulunut yli 9 vuotta siitä että olin asunut äitini kanssa saman katon alla ja tokihan se jännitti hieman, että miten sitä sopeutuu siihen elämään uudelleen. Onneksi kuitenkin myös äiti tajusi, että yhdessäasumisesta on pitkä aika ja äiti sanoikin minulle, että hän yrittää suhtautua ennemminkin kaveripohjalta meidän yhdessä asumiseen.

Kesällä löysin myös pitkästä aikaa liikkumisen innon. Jostain syystä se on minulle helpompaa Oulussa kuin Tampereella. Toki Tampereella etäisyydetkin on pitemmät ja reitit edelleen oudommat kuin Oulussa, joten ei liene ihme että pyöräileminen tuli Oulussa jotenkin helpommin. Puhumattakaan siitä että joukkoliikenne toimii Tampereella paljon paremmin kuin Oulussa. Sain myös kesän ajan käydä Liikuntakeskus Hukassa vuokrajäsenyydellä ja ihastuin kyllä tähän paikkaan ja LesMillsin jumppiin täysin. Ja tämä oli iso osa syytä siihen että liityin marraskuussa GoGolle jäseneksi.

Muutto oli toinen iso asia tälle vuodelle. Ounastelin kyllä jo keväällä, että tämän aika voisi olla syksyllä tulossa. Yhdessä asumiseen totuttelu ei ole ollut mitenkään yksinkertaista, joskaan ei varsinaisesti vaikeaakaan. Yllätyksiä ei onneksi ole tullut. Eikä se nyt ihme ole ettei yhdessäasumiseen tottuminen ole ollut täysin tahmatonta, kun ottaa huomioon sen, kuinka kauan asuin yksin. Ja se vaikuttaa asiaan myös, että aika pitkään jouduin totuttelemaan ajatukseen, ettei kukaan ehkä koskaan haluaisi minua tyttökaveriksi tai muutenkaan. Se nyt onneksi on ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä.

Nyt taidan nautiskella vähän viiniä ja katsella Face/Offia.
Hyvää Uutta Vuotta 2012 kaikille jotka sattuvat tätä lukemaan!

Jatketaan paukuttamista.

2011-12-17T17:13:00.000+02:00

Olen siis jäsen kiloklubissa, jos joku satunnainen lukija ei vielä sitä tiennyt. Sieltä löytyi varsin loistava ketju: Ennen-jälkeen-muutoskuvagalleria. Tästä innostuneena aion alkaa toteuttamaan vastaavaa. Mittariksi kuvasarjaan otan upean korsetin jonka olen ostanut joskus 10 kiloa kevyempänä ja koska pudottavaa on suunnilleen sen verran, käy korsetti tähän hommaan oikein hyvin. Juurikin äsken otettiin ensimmäinen kuva ja olihan se masentava. Selkäosuus läsöttää varmaan sen 10-15cm enemmän auki kuin pitäisi ja se surullisen kuuluisa "back ass" nuupottaa korsetin yläreunan päällä. Tulipahan motivaatiota painonpudotukseen. Taistoon siis!

Pieni pysäytys.

2011-12-15T21:41:00.000+02:00

Tajusin tässä kiloklubia lueskellessani, etten ole pitkään aikaan puhtaasti nauttinut herkuista. Joskus enemmän (kuten tänään koulussa), mutta aika usein tulee mentyä siihen etten ihan oikeasti vaan osaa antaa herkkujen olla, vaan niitä pitää ahtaa napaan, ihan niinkuin herkut tästä maailmasta loppuisi. Ja kun asiaa miettii, niin yllättävän monesti minulla tulee ostettua karkkia ja sipsiä ihan vaan, koska niin voi tehdä, ei siksi että välttämättä edes hirveästi tekisi mieli.

Juttelin asiasta kaverin kanssa ja asian ydintä lähestyisi ehkä parhaiten tämä:
21:32:51 <Lazara> mmh. Lähinnä varmaan itekseni haen jotenkin sitä, että kaikki hyvänmakuinen aiheuttaa jonkinlaista nautintoa. Toisaalta nauttiminen on tietty aika vahva sana... ja jos ei siis tunne nauttivansa esim. karkin syönnistä (ja minusta ei tunnu -varmaan just sen pään yläpuolella roikkuvan morkkiksen takia- että nauttisin), niin miksi sitä tekee.

Niinpä. Nyt joulukuun pidän muutenkin taukoa sipsistä, mutta ensi viikolla voisi ruveta kokeilemaan sellaista, että silloin kun ostaa herkkuja, niin ensinnäkin ostaa melko pienen määrän ja toisekseen istuu johonkin ihan alas ja keskittyy siihen mitä syö. Toiveikkuuden puuskassa haluaisin uskoa, että sillon pienempi määrä riittää ja välttyisi siltä lapsuuden refleksiltä "mutku äiti mää tahon lissää!".

Ny o hurjaa.

2011-12-14T14:21:00.000+02:00

Viime viikolla se loppui. Nimittäin motivaatio tältä syksyltä koulua kohtaan. Eilen olisi ollut tentti, vaan en mennyt koska en varmasti olisi päässyt läpi ja samalla synergialla (siis sohvalla makaamalla) jäi sitten toinenkin päivän oppitunti väliin. Eikä ole edes huono omatunto asiasta. Toisaalta ehkä senkin takia ei harmita, koska puolentoista vuoden aikana minun lintsaamiskerrat voi laskea yhden käden sormilla. Mutta ei myöskään jaksa kiinnostaa.

Synttärin jälkeiset turvotukset ei ole edelleenkään lähteneet. Tosin enpä ole jaksanut syömisiin oikein panostaakaan. Vähän olen palaillut kiloklubin pariin tässä tällä viikolla, mutta on melko rasittavaa merkata kaikki syömisensä jonnekin sivustolle ja arvioida että onko tässä nyt sata grammaa vai sata viiskyt. Periaatteessa se sivusto on tehty hyvin helppokäyttöiseksi, se vaan tarvitsee viitseliäisyyttä että niitä jaksaa sinne merkata. Esim. meilläkin on vielä pari päivää koulussa, jossa tulee näitä kolmen-4 ruokalajin menuja, joissa on jokaisessa useampia komponentteja ja joista sitten kaikista pitäisi osata arvioida niitä määriä sinne sivulle. ...että vähän epätoivosta on näiden kanssa.

Syömisten kanssa ei periaatteessa kyllä ole mitään ongelmia, kiloklubin sivujen mukaan ennemminkin syön vähän turhan vähän (vaikkei sitä kyllä ehkä näistä makkaroista uskoisi), mutta piru vieköön noiden herkkujen kanssa. Taaskin meillä on kotona hirveä kasa joulutorttuja ja pipareita. Yritä siinä sitten takoa päätä seinään, ettei ole pakko joka päivä herkutella. "No mutku nää menee pilalle.." Tietysti se on mukavaa että on joulu tulossa ja jouluherkkuja saa taas maistella, mutta painon pudotuksen kannalta omatunto soimaa välillä aikalailla.

Mieleni tekisi taas uhota, mutta viimeaikaisen kotonaröhnyämisen ja syömisen määrään nähden on varmaan vaan parempi olla nöyrästi hiljaa ja raahata takapuolensa jumppaan.

Niinpä niin.

2011-11-20T00:18:00.000+02:00

Istun sängyksi pedatulla sohvalla ja sohvan vierellä istuu koira önisemässä. Se haluaisi sohvalle, kun sillä yleensä on lupa tässä olla, mutta koska sohva toimittaa tällä hetkellä minun sängyn roolia, niin en anna lupaa hypätä. Sekös Källiä (koira) ihmetyttää. Arvostan niin kovasti sitä, miten siskoni on koiransa kouluttanut. Toki rotukin on vaativa (=älykäs, joskin itsepäinen koira, varsinkin jos sille antaa periksi), joten koulutusta on vaadittu, mutta täällä koira ei todellakaan ole mikään vauva silloin kun asia on tärkeä. Toki sitä hellitään ja silitellään ja kaikkea muuta, mutta kun komento käy, niin Källi tottelee. Usein näkee sellaisia esimerkkejä, joissa näin ei ole.

Olen taas vaihteeksi vannomassa uuden elämän nimeen - "heti huomenna. Viimeistään maanantaina, koska..." Olen kuitenkin ehkä jopa oppimassa jotain, koska ajattelin etten tästä tänne rupea uhoamaan. Aikaisemman perusteella lipeän sitä nopeammin, mitä enemmän ja julkisemmin uhoan. Niinpä tyydyn toteamaan että parempaan pyritään ja jätän keinojen pohtimisen ja päättämisen johonkin yksityisempään mediaan. Sen kuitenkin olen nyt päättänyt, että se tämän hetkinen tavoitepaino (65kg) olisi saavuttaa viimeistään valmistumiseen mennessä. Palkinnoiksi olen miettinyt näin, että kun paino on pudonnut ja pysynyt 1kk alle 70kg:n saan ostaa itselleni jäätelökoneen, ja kun tavoitepaino on saavutettu, niin saan seuraavan tatuointini. :)

Ihmisellä pitää olla tavoitteita. Nyt taidan ottaa tavoitteeksi nukkumisen, jahka sisko tulee kotiin äidin kotiinviemisreissulta. Ulkona on liukasta, joten en halua nukkua ennen kuin sisko on turvallisesti palannut.

Ladies and gentlemen...

2011-11-14T22:26:00.000+02:00

...on aika vetää huutonaurua. Edellisen päivityksen sisuuntuminen kesti ehkä parhaimmillaankin kaksi päivää. Sen jälkeen oon taas lussuttanu herkkuja niin että napa paukkuu. Nyt yritän taas nöyrästi edes pitää herkuttelun inhimillisissä mittapuissa. Ja lisätä liikkumista.

Oon tässä viimeaikoina kärsiny not-enough-hours-in-the-day-syndroomasta, eli tuntuu ettei aika riitä mihinkään mitä kaikkea haluaisin (tai tuntuu että pitäisi) tehdä. Tänään kuitenkin tajusin, että jälleen kerran kyse on vain priorisoinnista. Fakta on kuitenkin se, että ison osan päivästäni olen vietellyt joko koneen äärellä tai sohvaperunana. Ei ihme ettei aika tunnu riittävän. Tämän päivän koulunjälkeiskokeiluna olikin se, että pyrin tekemään koneella vain välttämättömiä juttuja ja satunnaisia taukoja. Heti kun ei koneella ollut sen kummempaa tekemistä, niin menin tekemään jotain muuta. Tästä johtuen olenkin sitten saanut tehtyä oikeastaan kaikki ne jutut, mitä tälle päivää ajattelin tekeväni - Ahaa ja kas kummaa!

Kyllä niitä tunteja riittää kummasti, kun ei yritä tehdä ihan kaikkea kerralla. Pitää kuitenkin olla ajamatta itseään syyllisyydestä mielipuoleksi, kun ei ihan kaikkia kouluhommia ja siivoamisia ja tulevien tenttien materiaaleja saa luettua ja hoidettua samana päivänä... Pää on paljon rauhallisempi nyt ja uni alkaa painamaan silmiä, joten taidan mennä petiin lukemaan vähän National Geographicia ja sitten nukkua, että jaksaa taas huomenna. :)

Sisuuntuminen

2011-11-02T16:53:00.000+02:00

Ja toivottavasti viimeinen tarvittava hetkeen tähän aihepiiriin liittyen. Kuten olen itselleni luvannut, pyrin nillittämään painostani ja ulkonäköpaineistani tänne harvoin. Mutta tänään on taas tällainen päivä. Tuntuu että tuo mahamakkara tuossa rellottaa kuin viimeistä päivää, kivan takin napit näyttävät pysyvästi kiristyneiltä ja oikein nyppii, risoo ja ellottaa.

Mikä siinä on että vaikka tiedän, etten ole lihava (korkeintaan hieman pyöreä), niin pää huutaa että ei ole hyvä näin. Ja tiedän myös, että kyllähän minussa on ylimääräistä. Ja onhan se parempi käydä ongelman kimppuun tässä kohtaa, kun pudotettavaa olisi sellainen 8kg kuin sitten, kun sitä on useamman kymmentä kiloa.

Nyt onkin sitten vain mietittävä, että lähdenkö lenkille, vai uimaan.

Huokaus

2011-10-30T23:18:00.000+02:00

En tiedä ihan tarkkaan onko mainittu huokaus helpotuksesta vai väsymyksestä. Viime viikko oli aika raskas, kun maanantaina oli tentti, keskiviikkona yksi iso toteutus (AMK kehittämispäivien illallinen, joka toteutettiin menusuunnittelusta asti itse, paikalla koko Suomen ammattikorkeista huippuporukkaa) ja vielä lauantaina toinen iso toteutus (Teekkarien rakentajakillan vuosijuhlat, tähän tehtiin porukalla tarjoilusuunnitelma asiakkaan toiveiden pohjalta ja tarjoiltiin sekä katettiin tilaisuus itse). Nyt sunnuntaina sitten kävin vielä auttelemassa viimeisissä siivouksissa avokin edellisellä kämpällä. Ja minusta on ihan epäreilua, että huomenna on maanantai ja pitää taas mennä kouluun.

Väsymyksestä johtuen olenkin sitten illan vetänyt herkkuja niin että napa huutaa armoa. Huomenna palataan takaisin ruotuun, vihdoin ja viimein myös liikunnan osalta. En ole nimittäin varmaan kuukauteen juurikaan patistanut itseäni liikkeelle, muuttokiireet ja koulustressi on antanut hyvän tekosyyn tähän. Jonkin verran tulee kuitenkin nykyisin hyötyliikuntaa harrastettua koulumatkojen osalta ja hissin käyttöä olen yrittänyt vältellä kun kämppä on kuitenkin vain kolmannessa kerroksessa, mutta siinäpä se on sitten ollutkin.

Huomenna olisi muutenkin tärkeä päivä, mutta saa nähdä miten maallisilta menoiltani saan rauhoituttua mihinkään muuhun.

Iiiiiiikea!

2011-10-21T21:40:00.000+03:00

Huomenna siis. Oon himppasen hepakoissani siitä, että pääsen hakemaan sitä sängyn runkoa. Se muu roipe mitä mainitsin viime merkinnässä olisi sitten sellaiset yöpöydän tapaiset, jotka on rungon kanssa samaa sarjaa ja tummat pimennysverhot. Kaikki makkariin. Samalla pitäisi löytää keittiöön kattolamppu. Vähän hirvittää että mitä kaikkea muuta sitä oikein tarttuu sieltä mukaan...

Oikeastihan siis olisi koulujuttuja tehtävänä, eikä välttämättä olisi aikaa tepastella ylenpalttisesti ikeassa, mutta iskin silmäni siihen sänkyyn jo yli puoli vuotta sitten, ennen ku etes oli yhteen muuttaminen suunnitteilla. Millään asteella. Muuten on mennyt tässä viikko ihan mukavasti. Vain muutama pahvilaatikko on enää jäljellä ja osa tavaroista etsii edelleen paikkaansa, mutta varsin hyvältä näyttää muuten.

En muuten ole vieläkään oikein sisäistänyt sitä, että tässä sitä nyt ollaan ja tämä nyt olisi koti. Eilen meinasi vähän ahdistaa, että tässäkö tämä nyt oli. Eipä sillä että olisin hyvää vaihtamassa, mutta jotenki ällistyttävää ja vähän henkeä salpaavaa, että näillä näkymin tämä tosiaan nyt olisi tässä. Avokkiki puhuu luontevasti siitä, että sitten ku ehkä viiden vuoden päästä muutetaan nii olisin jo töissä ja voitais harkita asunnon ostamista. Se on jotenkin niin aikuista ja pelottavaa, että se pysäyttää. Mutta onneksi tuollaset päätökset on vielä useamman vuoden päässä eikä siihen tarvitse vielä paneutua.

Remontti-Reija!

2011-10-17T11:05:00.000+03:00

Muutto meni varsin hyvin lauantaina. Yhteen mennessä oli molempien tavarat jo siirretty, kolmen maissa sain avaimet luovutettua vuokraisännälle ja sain samalla takuuvuokrani takaisin. Käteisenä. Mulla ei oikeesti varmaan ikinä ole ollu niin paljoa käteistä lompakossa, ku mitä on nyt.

Mutta siis, lauantai ja sunnuntai meni tavaroiden purkamiseen siltä osin, ku oli järkevää. Sunnuntaina otin myös suihkupullon kauniiseen kätöseeni ja aloin repimään tapetteja. Avokki (omg, mulla on avokki o.o) kirosi hetken aikaa mun tapetoimisintoa, mutta autteli kuitenki kiltisti. Olohuoneessa ei nyt ole tapettia ollenkaan, ja ajateltiin että tapetoidaan se ensin, ennen ku ruvetaan repimään työhuoneesta tapetteja alas. Nyt pitäis tästä lähtä hakemaan lisää jätesäkkejä, että saisi noi tapettikasat tuolta olohuoneen lattialta fiksusti pois. Tällä hetkellä meillä on ainoastaan 30l roskapusseja, jotka ei riitä mihinkään. Odotan jo niiiiin paljon että pääsisi käpeltämään tavaroita oikeaan järjestykseen noihin kahteen huoneeseen!

Lisäksi pitäisi järjestää reissu ikeaan hakemaan sängyn runkoa ja vähän muutakin roipetta. "Käly" vinkkasi että kannattaisi varmaan tilata kotiinkuljetus sille rungolle, mutta vielä sitäkin ennen tuon Avokin pitäis soittaa työkaverilleen siitä, että miten noiden ikean sänkyjen sälepohjien kanssa oikeen pitäisi toimia. Se kun ei tule automaattisesti sängyn mukana. Samaisen kälyn kanssa ajattelimme mennä ikeaan ehkä ensi viikonloppuna, mutten tiedä maltanko odottaa sitä sänkyä siihen asti... kuitenkin oltais molemmat kotona tämä viikko, joten olisi tosi kätevää jos ei tarvitsisi ensi viikolla pohdiskella että miten saadaan se runko otettua vastaan..

Mutta jätän tämän julkisen pohdinnan nyt tähän tällä kertaa ja yritän kiskoa itseni tuonne pyörän selkään, että saataisiin edes jotakin aikaiseksi.

Muuttopäivä

2011-10-15T06:54:00.000+03:00

Tänään on siis se päivä. Kello ei ole vielä juuri mitään, mutta silti olen ollut kohta jo tunnin hereillä (ja heräillyt yöllä neljästä lähtien), enkä jaksaisi enää odotella että pääsisi siirtämään tavarat. Tai oikeammin, että saisi tämän kämpän siivottua ja lähdettyä uudelle kämpälle. Vielä olisi pieniä juttuja pakattavaksi (kuten ehkä huomaatte, kone ei ole vielä laatikossa), mutta en vielä viitsisi ruveta möykkäämään kun tuo poikakaveri nukkuu tuossa. Ei kyllä olis haitannu yhtään, jos olisin itsekkin saanut nukuttua pitempään...

Mutta kas tässäpä villi ajatus: Tänään minusta tulee virallisesti avovaimo. O.O

Kissa ulos kaapista

2011-10-10T23:24:00.000+03:00

Asia on siis ilmeisesti kaikille mahdollisille lukijoille paljastunut, joten sama minun tempaista riipaiseva avautuminen täällä. Eli siis, muutetaan poikakaverin kanssa yhteen. Tässä on jotenkin helvetillisen paljon tekemistä, kun pitää pakata minun kämppä, poikakaverin kämppä, siivota molemmat, siirtää tavarat uuteen kämppään ja vielä tapetoida ja mallata uuden kämpän parit huoneet kuntoon. Samalla pitäisi hoitaa toisella kädellä koulu syyslomaa ja uutta jaksoa varten kuntoon.

Tällä hetkellä tilanne on se, että omasta kämpästä löytyisi pakattavaa, siivottavaa löytyisi, kirjahylly pitäisi hajottaa paloiksi muuttoa varten, kellarikomeroon en ole koskenutkaan ja laatikot on ihan finaalissa. Nyt pohdin tässä kovasti sitä, että jätän viimeisen venäjän tunnin väliin huomenna aamulla, kun tentti on jo tehty ja samoin mietin että pistäisin huomiseen ryhmätyötapaamiseen ryhmän virallisille vetäjille viestiä että oonko kauhee jos jätän väliin. Että saavat delegoida minulle mitä haluavat ja teen sen kotona sillä välin, ku pakkailen loput täällä ja siirryn auttamaan sitä poikkista oman kämppänsä kanssa.

Päätä meinaa särkeä ja äitiä on ihan oikeasti vähän ikävä. Vaikka oon paljon muuttanu, nii tää on ensimmäinen muutto jota teen näillä näkymin ilman äitiä. Äitille kun soittelin tuossa lauantaina, nii äiti vähän harkitti että jos hän tulis avuksi, mutta musta tuntuu ettei se taida sitten kuitenkaan tulla. Ja ihan ite sanoin että ei ole pakko jos ei jaksa. Mutta minun on pakko, vaikken millään jaksaisi just nyt.

Onneksi uudessa kämpässä on sen verran tilaa, että tapetointia voi suorittaa sitten senki jälkeen ku varsinainen muutto on tehty ja poikakaverin kämppä tarvii olla tyhjillään vasta kuun lopussa, joten muuttoa varten voidaan tempoa mukaan vaan sen mitä halutaan, ja loput raahata roskiin viikonlopun jälkeen.

Pikapäivitys

2011-10-06T09:51:00.000+03:00

Eipä tässä siis kummempia. Kouluhommia pukkailee tässä jakson lopputytinöissä ja Huldan takin lisäksi on toinen -vähän eri aihepiirin- isompi projekti käynnissä, mikä vie paljon aivokapasiteettia. Tästä kerron enempi varmaan tuossa syyslomaviikolla, kun on aikaa ja muutamat kirjalliset tehtävät on saatu joko tehtyä ja palautettua, tai ainakin saatettu hyvään vauhtiin.

Lueskelin tuossa pari viikkoa sitten Aviisista Pomodoro-nimisestä tekniikasta, millä voi auttaa opiskelua. Hyvin simppeli perusidea: 25min intensiivistä opiskelua, 5min tauko. Toistetaan yhteensä 4 kertaa, jonka jälkeen puolen tunnin tauko. Olen pari kertaa nyt kokeillut sitä ja tähän mennessä se on ollut varsin hyvä apu kouluhommien edistämiseksi. Tänään olisi ohjelmassa noin 3 tällaista 25-5x4 sykliä, aiheina venäjän tenttiin lukeminen ja erityisruokavalioesseen edistäminen.

Siispä pistän opiskellen. :)

Tylsymys

2011-09-27T12:49:00.000+03:00

Viimeisen parin päivän aikana on ollut sellainen olo, että oikeastaan lähinnä mädätän aivojani tässä koneella. Facebook ei jaksaisi enää oikein innostaa (vaan kun ei osaa olla ilmankaan oikein), mutta kun on niin tottunut roikkumaan koneella ilman sen kummempaa tekemistä, niin sitä on jotenkin vaikea lopettaa. Ja mielelläni keksisin muutakin tekemistä, vaan kun en osaa yhtäkkiä keksiä jotain uutta ja hienoa juttua koneella ollessa.

Eikä nyt takarivistä huudella niistä kirjallisista kouluhommista, joihin konetta ja nettiä voisi hyödyntää ja jotka odottavat aloittamista. Se on täysin eri asia! :D Oikeastihan sekin on vain tottumuskysymys ja tähän ajanoloon en ole vieläkään oikeasti oppinut siihen, että hommat kannattaa aloittaa mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Puhaltelen syviä huokauksia itsekseni täällä ja mietin mille rupeaisin.

Ajankulupäivitystä

2011-09-24T13:52:00.000+03:00

Keskiviikkona oli koulusta itsenäisen opiskelun päivä (siis ei kontaktiopetusta) ja minulla oli jossain vaiheessa tylsää, joten ajattelin räpsiä muutamat kuvat käsityöarsenaalistani. Langan määrä ei ehkä tule kuvissa parhaiten esille, koska laitoin kuvaan myös muutamia vaiheessa olevia projekteja. Lankoja säilön siis rullallisessa matkalaukussa, joka on mielestäni hyvin inhimillistä kokoluokkaa - vielä. Enimmäkseen siellä on tällä hetkellä jämälankoja, jotka on tarkoitus kuluttaa pois kunhan vain löytyy sopiva projekti johon niitä voisi käyttää.

Tässä taas kuvaa siitä, missä kulutan suurimman osan ajastani. Yllättäen, kyseessä on armas pöytäkoneeni Hillevi. Kuvan pääajatus oli kuitenkin tuo istuimena toimivan jumppapallon viereinen muovipussi, joka sisältää suurimman osan vaiheessa olevia projekteja - siis niitä, joissa on puikot kiinni. Tässä, samoin kuin matkalaukussa, on perimmäisenä tarkoituksena saada sisältö mahdollisimman vähiin. Perusluonteeni on valitettavasti sellainen, että kyllästyn helposti, joten aloitettuja projekteja löytyy melkoisesti...

Tässä vielä kuva pussukan sisällöstä. Eniten puikoilla viimeviikolla ollut projekti tästä puuttuu. Se näkyy kuitenkin tarkkasilmäiselle tuosta ensimmäisestä kuvasta. Aloitin, oikeastaan tasan viikko sitten, Huldan takin, jonka ohje löytyy täältä. Sain inspiraation tehdä sen fuksianvärisenä, sillä ostin loppukesästä kaverin yllyttämänä kengät, jotka ovat väriltään fuksiaa. Itsekin hieman pöllämystyneenä värivalinnasta olen pohtinut sitten kuumeisesti, että milloinkas niitä kenkiä voisin käyttää. Normaalin vaatevarastoni värimaailmaan ei nimittäin fuksia kuulu ollenkaan. Keksin kuitenkin, että marraskuun alussa juhlittavissa häissä voisin pistää nämä kengät tuon valmistuvan takin kanssa, kun laitan alle mustat, suorat housut ja mustan paidan.

Kiitos tämän ohjeen löytämisestä kuuluu muuten edellisessä päivityksessä mainitulle "kälylle". Hän oli innostunut tekemään samaista takkia itselleen, ja ohjetta katsellessani ihastuin itsekin malliin. Suunnitelmissa on myös Huldan takin ohjeen muokkaaminen vähän erilaiseen kuosiin, jossa itse takki reunuksia lukuunottamatta olisi pitsimäisempää. Luullakseni löysin jo haluamani kuvion ohjeen, mutta tämä vaatii vielä kokeilua, ja ainakin muutaman keskeneräisen projektin valmistumista. :)

Mietintöjä

2011-09-23T09:32:00.000+03:00

Olen tässä ahkerasti lueskellut "kälyni" (poikaystäväni vanhempi isosisko) blogia. Tänä aamuna olo on tunteellinen -liekö syksy, mikä herkistää mieltäni- eikä kyseisen blogin vanhemmat merkinnät auta yhtään. :) Ne kirjoitukset aiheuttavat myös sitä, että mieleni tekee jakaa itsestäni lisää, kertoa muistojani samaan tapaan kuin "käly" ja muutenkin kertoa asioita. Toisaalta taas vanha pelkoni siitä, ettei minua hyväksytä tai etten kelpaakaan itsenäni estää minua tekemästä tätä. Minua (tai poikaystävääni, miten sen haluaakaan ajatella) on onneksi siunattu siinä, että tämä poikaystävän kautta löytynyt lisäsuku on hyvin suvaitsevaista, enkä oikeasti usko, että he minua tuomitsisivat vaikka tietäisivätkin ne asiat joita voisin itsestäni jakaa.

Tänään näppäimillä olisi hinku kirjoittaa uskostani ja maailmankatsomuksestani, joka on yhtäaikaa minulle sekä vakava asia, että jatkuva huumorin repimisen kohde. Poikaystäväni ja hänen välittömimmät (nais)sukulaiset ainakin tietävät, etten kuulu kirkkoon. Poikaystäväni myös tietää, että kutsun itseäni pakanaksi ja hänelle olen myös jonkin verran kertonut käsityksiäni. Pakana-sana on kai aikoinaan ollut loukkaava ja uhkaava, mutta olen tietoisesti halunnut käyttää tätä nimitystä itsestäni ja kannan sitä sanaa mukanani ylpeänä. Arastelen kuitenkin sen paljastamista, mitä kaikkea pakanuuteni oikeastaan sisältääkään. Myöskään poikaystäväni ei tiedä uskoakseni puoliakaan - joskin minusta tuntuu, että asia on hänelle oikeastaan yhdentekevä.. Perusluottamusta ihmisiin löytyy, mutta elämänkokemus on opettanut sen rinnalle myös aimoannoksen varovaisuutta. Joten tämän enempää en ehkä tänään avaudu uskostani. :)

Tänään on syyspäiväntasaus ja olen aamun ihastellut ikkunoistani syksyn kauneutta. Monet ihmiset puhuvat kesästä lempivuodenaikanaan. Minä taas pidän kaikista vuodenajoista ja aina, kun uusi vuodenaika yllättää kulman takaa, olen aina vain uudelleen ihastuksissani. Jokaisessa vuodenajassa on ihanat puolensa. Noh, loskakevättä lukuunottamatta. :D Tänään minua on ensimmäistä kertaa kesän jälkeen kunnolla palellut kotona ja olen varmaan outo, kun minusta se on mukavaa. Saa pistää äitipuolen tekemät huopatöppöset jalkaan ja kääriytyä isoon huiviin (edellisen päivityksen Löthmanin huivi rokrok) ja juoda teetä niin että napaan sattuu. Teekuppi levittää käsien välityksellä ihanaa lämpöä käsivarsiin. Illalla voi sytytellä jo tuikkuja ja kynttilöitä, jos siltä tuntuu ja tunnelmoida itsekseen. Päivät ovat edelleen valoisia, mutta illat ihanan pimeitä.

Taidankin lähteä tästä pyörällä tunnelmoimaan tuonne pihalle syksyä kauppareissun verukkeella. Hyvää syyspäivää niille harvoille, jotka tätä blogia joskus eksyvät lukemaan. :)

72,1

2011-09-17T11:29:00.001+03:00

Kun tämä luku näkyi puntarissa, oli todellakin sellanen olo että kannatti herätä! Jos ensiviikolla saisi rutistettua siihen, että vaa'an luku alkaisi 71-ja-jotain, niin painaisin vähemmän kuin mitä olen yli vuoteen painanut. Ja se on jotain se. Minulle. :)

Tehtiin rakkaan ystäväni depin kanssa elokuun alkupuolella sopimus. Molempia vaivasi oma paino ja kummallakin oli sunnilleen saman verran pudotettavaa, joten kirjasimme oikein paperille yhteisiä tavoitteita sekä suuntaviivoja herkuttelun ja liikkumisen suhteen. Sovittiin myös, että molemmat käy lauantaiaamuna puntarilla ja se paino pitää kertoa toiselle samoin kuin se, jos sovituista herkkupäivämäärästä repsahtaa. Repsahduksesta tulee sitten jonkinmoinen liikuntasanktio.

Post scriptinä voin tähän kommentoida, että edelleen on välillä syyllinen olo tästä painosta vinkumisesta, koska järjellä ajateltuna tiedän etten ole lihava. Järki vaan lentää ikkunasta kun näkee puntarin lukemaa, joka ei miellytä. Fakta nyt vaan on se, että ääripäästä ääripäähän mulla on kolmen-neljän vuoden aikana paino noussu 10kg eikä se tunnu hyvältä.

Löthmanin huivi

2011-09-14T19:20:00.000+03:00

Pitkäaikainen flamencoharrastukseni on juurruttanut minuun pysyvän rakkauden isoihin huiveihin. Tämän huivin mallin luin suoraan mummun (äidinäiti) huivista, jota olen ihastellut tosi monena vuotena, varsinkin kylmien talvien aikaan. Jouluna 2009 sitten sain otettua kynän kätöseen, tutkiskelin kyseistä huivia ja piirtelin ja kirjottelin itselleni ohjenuoraa. En tähän hätään muista oliko mummun oma huivi peräisin hänen äidiltään vai jopa äidinäidiltään (yritin äkkiseltään omalle äidilleni soittaa, mutta ei vastannut puhelimeen), mutta pidän kovasti ajatuksesta että tämän huivin malli on kulkenut sukumme naisilla monen polven ajan.

Ensimmäinen tekemäni versio tämän mallin huivista meni sitten omalle äidilleni hänen synttärinään 2010. Omani tein sen jälkeen, en vain enää muista yhtään milloin sain sen valmiiksi. Ehkä vuosi sitten.. Tuosta olisi mukava tehdä useampiakin väriversioita, mutta muut, uudet projektit ovat tähän mennessä ajaneet edelle, kun yksi tuollainen on jo. Vaikka malli tietääkseni onkin kohtuullisen tavallinen, niin otin silti oikeuden nimetä huivimallin mummuni tyttönimen mukaan. Vaikka sitä ei kukaan muu käyttäisikään, niin minulle se tulee aina olemaan Löthmanin huivi.

Häätamineet

2011-09-14T18:25:00.000+03:00

Viime lauantaina oli siis siskon synttäreiden lisäksi serkun häät Turussa. Olin uhkarohkea ja päätin kokeilla tehdä sinne mekkoa itse. Viimeiset viilaukset jäivät luonnollisesti siihen aivan viimeiseen iltaan, ja rintamuksen muokkaus on edelleen toteutettu hakaneloilla, mutta keskivertona mekko onnistui mielestäni ihan hyvin. Mekon ohje löytyi Moda-lehdestä 2/2007. Lehti taas tuli minulle lainaan poikaystäväni siskolta.

Kesän aikana sain aikaiseksi myös laukun mekkokankaan jämistä. Ohjeet tähänkin on saatu poikaystävän siskolta, siitä en tiedä mistä hän sitten on ohjeen löytänyt. Ei tainnut muistaa sitä itsekään. Laukun ulkokuoresta tuli hieman lörppänä, koska en laittanut vahvikekankaita sinne väliin tarpeeksi, mutta seuraavaan laukkuun tiedän jo sitten tehdä toisin. En myöskään löytänyt tyydyttävää sulkemistapaa hätäpäissäni (hinku päästä ompelemaan oli liian suuri) joten siinäkin sitten olisi vielä parantamisen/kehittämiseen varaa.

Laukun sisällä on siis kolme avonaista lokeroa ja kaksi väliseinää jotka ovat vetoketjullisia taskuja. Häiden aikana totesin varsin käytännölliseksi laukuksi. Kaikki käytännön epämukavuudet johtuivat pitkälti tuon ulkokuoren löysyydestä. Napakampi olisi ollut parempi... Seuraavaan sitten. :)

Vihdoinkin!

2011-09-11T17:04:00.002+03:00

Ensimmäinen käsityöpäivitys! Elikkäs, siskollani oli eilen synttärit. Hän puhu kesällä siitä että olisi kiva saada muutama ihan sellainen peruspipo parina värivariaationa. Koska tilaisuus oli niin sopiva niin tein nämä pipot synttärilahjaksi. Väreiksi valikoitui musta, valkoinen ja hempeä vaaleansininen. Helppotekoisia olivat, kun vaan löysi sopivat silmukka- ja kerrosmäärät. Aikaa meni arviolta nelisen(?) tuntia. Sisko oli tyytyväinen lahjaan ja kerroin terveisiä että jos tulee tarvetta/toivetta saada lisää ja uuden värisiä pipoja, niin ei tarvitse kuin pyytää.

Loin 120 silmukkaa (30 puikolle) 3,5 paksuisille sukkapuikoille. Kudoin 2oikein-2nurin joustinneuletta 40kerrosta, jonka jälkeen kavensin jokaisen puikon alussa ja lopussa 2 silmukkaa oikein yhteen, kunnes kullakin puikolla on 6 silmukkaa jäljellä. Sen jälkeen katkaisin lankaan pitkän hännän ja vedin sen jäljellä olevien silmukoiden läpi virkkuukoukulla ja kursin päälle jäävää reikää pieneksi.

Päiviä, iltoja

2011-09-08T12:13:00.000+03:00

Poistelin vanhoja vinkumisiani oikeen urakalla. Mieletöntä lukea yhteen kyytiin niin hirveät määrät nillitystä omasta painostaan ja muusta turhasta. Oli siellä muutama positiivinenkin posti mutta ajattelin että otetaan nyt kerralla isompi supistus. I solemnly swear etten nillitä painostani kuin korkeintaan kerran viikossa. Tosin harvemminpa nyt on tänne tullut kirjoiteltuakaan keväästä eteenpäin.

Ideaali olisikin nyt, että pääpaino siirtyisi omiin käsityöprojekteihin, niin kuin oli silloin ihan aluksi tarkoituskin. Yhden yhtä käsityöpäivitystä en ole aikaseksi saanut, mutta jospa sitä Nyt sitten aloittaisi.

Yöllisiä pohdintoja

2011-05-11T01:47:00.000+03:00

Kävin ensimmäistä kertaa kuun kanssa ja tuli pohdittua kaikenlaista. Tärkein, mistä halusin täällä höpötellä ja pohdiskella oli se, etten ymmärrä miksi ihmiset rukoilevat ja pyytävät valmiita asioita jumalilta. Minä ennemminkin pyydän voimaa tai kykyä tehdä asioita, enkä suoraan että jotakin vain annetaan minulle. Ei jumalat ole pelikoneita joilta vain vingutaan ja mangutaan asioita. Uskon kanssakin asiat pitää ansaita ja niiden eteen pitää tehdä töitä.

Muita viimeaikaisia mietintöjä on ollut se, että minun laihdutusprojektini ei vain onnistu. Siitä lähtien, kun olen saanut sen ajatuksen päähäni että minun pitäisi laihduttaa, olen vain lihonut. Tämän takia en siis enää laihduta, vaan ruokin ruumistani niin kuin ruumiini tuntuu haluavan. Pyrin syömään terveellisesti ja kohtuullisen kokoisia annoksia, mutta tärkeintä on se, että en ole nälkäinen. Herkutkin pyrin jättämään yhdelle herkkupäivälle viikossa, mutta en suostu siihen, että minun pitäisi pieksää itseäni henkisesti sen takia, että välillä herkutkin maistuvat. Olen tätä aselepoa pitänyt nyt muutaman päivän ja se tuntuu hyvältä. On kuitenkin vaikea olla miettimättä syömisiään kun sitä on harrastanut yli kolme vuotta.

Kieli vaihtuu tasan nyt. :)

2011-03-20T18:03:00.000+02:00

Olo on about tonnin kevyempi just nyt. Kävin haastattelussa kesän harjottelupaikkaa varten, ja sain paikan! Mulla näyttää toimivan tää "all eggs in the same basket"-taktiikka, mitä ihmiset yleensä vastustaa. Idyllinen ja rauhallinen olo tässä, kun istuu junassa, kuuntelee Susan Boylea korvalapuista ja aurinko laskee hiljalleen lumisen maiseman yllä. Ohhoh miten tunnelmallista. : D
Vaan ihanaa, nyt voi rauhassa ruveta miettimään että mitä kaikkea ottaa mukaan sitten ku lähtee Ouluun ja voi kunnolla suunnitella ja miettiä että mitä paperisotaa pitää ruveta käymään ja mihin suuntaan. Tumma jakkupuku pitäis hankkia ja siihen sitten valkoista kauluspaitaa jne. ...voisikohan ne tehdä itse..? Ehkä, ehkä.