Mun uskonto on parempi ku sun uskonto!

Tässä töissä olen nyt parina päivänä seuraillut Jehovan Todistajien menoa ja konventtihumua. Tänään, hiljaisena hetkenä aloin sitten miettimään, miten hupsua toimintaa käännyttäminen oikeastaan onkaan. Varsinkin kun otetaan huomioon, että kaikki suurimmat länsimaiset uskonnot kaikki väittävät perustuvansa Jumalan sanan tottelemiseen, mutta kummasti aina silloin tällöin jostain kannon alta ilmaantuu uusi "profeetta", joka kertoo päivitettyä sisäpiiritietoa siitä, mikä se Jumalan sana nyt oikeastaan onkaan ja mitä Hän meiltä haluaa.

Jännä, että kaikkivoipan Jumalan sana ei mene ihmiskunnalle kerralla perille, ettei se ole kaiverrettuna meidän päämme sisälle yhtenäiseksi moraaliseksi kompassiksi, vaan Jumalan pitää erikseen lähettää meille sanansaattajia. Minusta on myös hyvin jännä, että kaikki nämä kaikkivoipan Jumalan uskonnot perustavat ison osan säännöstöstään kirjoihin ja tekstikokoelmiin, jotka ovat ihmisten kynäilemiä. Tämän yksityiskohdan tajuaminen luo minun päähäni vertauskuvallisen mielikuvan siitä, että loppujen lopuksi länsimaiset uskonnot ovat kuin kirjapiirin jäsenet, jotka yrittävät vakuuttaa toisiaan siitä, että heidän jännityskirjailijasuosikkinsa on parempi kuin toisten suosikkidekkaristit. Agatha Christie vs. Stephen King vs. Henning Mankell vs. Patricia Cornwall.

En ole myöskään ikinä ymmärtänyt esimerkiksi juurikin Jehovan Todistajien logiikkaa ja käsitystä siitä, että heillä on oikeus tunkea kotiovelleni kertomaan minulle Jehovasta ja siitä miten heidän Jumalansa on parempi kuin kenenkään muun Jumala. Uudenpana muotona tästä näyttää olevan se, että heidän mielestään on myös täysin ok käydä ihmisten työpaikalla syöttämässä propagandaansa. Jotenkin luulen, että jos tulisin heidän työpaikalleen tai kotiovelleen puhumaan Punaisen Alkuhyytelön suuresta pyhyydestä ja levittämään tietolehtisiä asiasta, eivät he ottaisi sitä kovinkaan hyvällä. Mutta koska he ovat jonkun täysin yhdentekevän, itseoikeutetun profeetan höynäytettyjä uskonlapsia, on heidän toimintansa täysin oikeutettua.

Eikö me kaikki voitaisi vaan uskoa mihin halutaan, miten halutaan? Onko se niin väärin muodostaa omaan päähän sopiva arvojärjestelmä ja elää sen käsityksen mukaan? Toki en nyt siis tarkoita tällä sitä, että asetetaan oma itse kaikkien muiden yläpuolelle ja kohdellaan muita kuin arvottomia eläimenraatoja. Tarkoitan, että jos minä haluan uskoa, että maailma on muodostunut kilpikonnan kilvelle asetettujen elefanttien selkään, niin miksi kukaan kokee sen asiakseen vakuuttaa minut siitä, että heillä onkin "sisäpiirin tietoa" joltain toiselta ihmiseltä, joka on väittänyt itseään profeetaksi ja joka on saanut muutkin uskomaan niin?

Jos vaan keskityttäisiin periaatteeseen "Live and let live" ja annettaisiin kaikille kanssaeläjille oikeus ja vapaus uskoa -tai olla uskomatta- niinkuin heistä tuntuu parhaalta, niin kauan kun eivät satuta muita uskonsa kustannuksella?

Juudaksen evankeliumi

Kävin elokuussa pitkästä aikaa pääkirjastolla ja harvinaista kyllä, pääkirjasto meinasi pettää minut. Yleensä löydän sieltä liikaakin ihania kirjoja kotiin otettavaksi, mutta nyt en meinannut löytää mitään. Löysin tieni kuitenkin pitkästä aikaa uskontoa käsittelevien kirjojen osastolle ja sieltähän löytyi luettavaa. Toinen näistä kirjoista oli nimeltään Juudaksen evankeliumi.

Kirja käsittelee varhaiskristilliseltä ajalta peräisin olevaa dokumenttia, joka on liitetty gnostilaiseen kristillisyyteen. Kirjassa käsitellään dokumentin löytöhistoriaa, sisältöä sekä sitä, miten dokumentin sisältöä voidaan tulkita ja miten se nivoutuu varhaiskristinuskoon ja gnostilaiseen kirjallisuuteen. En oikein tiedä pidänkö kirjaa hyvänä vai en, mutta se on mielenkiintoinen. Se myös on herättänyt kiinnostusta muuhun kristilliseen ja gnostilaiseen kirjallisuuteen. Olen ihan tosissani miettinyt raamatun lukemista ensimmäistä kertaa ikinä, mutta myöskin juuri gnostilaiseen kirjallisuuteen perehtymistä. Marian evankeliumi ja Nag Hammadin kätketty viisaus-nimiset kirjat päätyvät myös lukulistalle. Harmi vaan, että lukulista on jo nyt ihan pirun pitkä, enkä oikein jaksa uskoa että ehdin elämäni aikana lukea listaa läpi. Eläkepäiviä odotellessa.

Erosin kirkosta vajaat 8 vuotta sitten ja näin kauan kesti, että tuon uskonnon kirjallisuuden lukeminen alkoi taas kiinnostaa. Edellinen kerta oli ala-asteella, kun pappa kuoli keuhkosyöpään ja yritin pienen lapsen vimmalla löytää kristinuskosta lohtua. Kuten eroamisesta varmaankin arvaa, en löytänyt kaipaamaani lohtua kristillisestä tavasta uskoa. Nyt kiinnostus on lähinnä yleissivistyksellistä.