Time to dust this blog out.

It's been quite close to two years since my last post, and I don't expect anyone to still check up on this blog. Probably didn't have too many readers back then either. But this past week I've been watching podcasts from other knitters and find myself wondering if I could maybe, possibly, do that myself one of these days. Then I realised that I might want to start by kicking this blog back to life first, see where that goes (and how that goes) and then, after some time, take the podcast option into serious consideration.

So maybe, as a dusting off type of thing, I might start by introducing myself and laying out some plans on how I dream I'd start this blog off... ...again.

I'm a 29-year-old handicrafts enthusiast, who lives in Tampere, Finland. I'm originally from Oulu, where most of my relatives still live. We do have some off-shoots in Sweden and Tuusula/Järvenpää-area (close to Helsinki), and I guess I'm one of those off-shoots since I've left Oulu, too, and have no immediate plans to return.

I don't really remember a time when I couldn't knit, even though my obsession picked up around the time I was in sixth form/high school. I'm very interested in all kinds of handicrafts, but knitting and crocheting are the only two things that have stayed in the picture steadily, whereas sewing, embroidery and other types of handicrafts tend to come and go and come again.

I'm currently engaged, and we are planning to get hitched at the end of September this year. We've been together for over 7,5years now (8year anniversary is in June), and we're expecting a new addition in the form of a baby to our lives in early May.

I'm also a self-confessed geek, so I will surely be posting about books, movies and other series that catch my fancy as well as knitting.

My intention is to post about handicrafts-related things every Sunday, and other topics will be covered on a more random timetable i.e. when I finish reading a book, or something else feels like a topic I want to share or discuss.

That's about it for now, we'll wait and see what I come up with.

Mun uskonto on parempi ku sun uskonto!

Tässä töissä olen nyt parina päivänä seuraillut Jehovan Todistajien menoa ja konventtihumua. Tänään, hiljaisena hetkenä aloin sitten miettimään, miten hupsua toimintaa käännyttäminen oikeastaan onkaan. Varsinkin kun otetaan huomioon, että kaikki suurimmat länsimaiset uskonnot kaikki väittävät perustuvansa Jumalan sanan tottelemiseen, mutta kummasti aina silloin tällöin jostain kannon alta ilmaantuu uusi "profeetta", joka kertoo päivitettyä sisäpiiritietoa siitä, mikä se Jumalan sana nyt oikeastaan onkaan ja mitä Hän meiltä haluaa.

Jännä, että kaikkivoipan Jumalan sana ei mene ihmiskunnalle kerralla perille, ettei se ole kaiverrettuna meidän päämme sisälle yhtenäiseksi moraaliseksi kompassiksi, vaan Jumalan pitää erikseen lähettää meille sanansaattajia. Minusta on myös hyvin jännä, että kaikki nämä kaikkivoipan Jumalan uskonnot perustavat ison osan säännöstöstään kirjoihin ja tekstikokoelmiin, jotka ovat ihmisten kynäilemiä. Tämän yksityiskohdan tajuaminen luo minun päähäni vertauskuvallisen mielikuvan siitä, että loppujen lopuksi länsimaiset uskonnot ovat kuin kirjapiirin jäsenet, jotka yrittävät vakuuttaa toisiaan siitä, että heidän jännityskirjailijasuosikkinsa on parempi kuin toisten suosikkidekkaristit. Agatha Christie vs. Stephen King vs. Henning Mankell vs. Patricia Cornwall.

En ole myöskään ikinä ymmärtänyt esimerkiksi juurikin Jehovan Todistajien logiikkaa ja käsitystä siitä, että heillä on oikeus tunkea kotiovelleni kertomaan minulle Jehovasta ja siitä miten heidän Jumalansa on parempi kuin kenenkään muun Jumala. Uudenpana muotona tästä näyttää olevan se, että heidän mielestään on myös täysin ok käydä ihmisten työpaikalla syöttämässä propagandaansa. Jotenkin luulen, että jos tulisin heidän työpaikalleen tai kotiovelleen puhumaan Punaisen Alkuhyytelön suuresta pyhyydestä ja levittämään tietolehtisiä asiasta, eivät he ottaisi sitä kovinkaan hyvällä. Mutta koska he ovat jonkun täysin yhdentekevän, itseoikeutetun profeetan höynäytettyjä uskonlapsia, on heidän toimintansa täysin oikeutettua.

Eikö me kaikki voitaisi vaan uskoa mihin halutaan, miten halutaan? Onko se niin väärin muodostaa omaan päähän sopiva arvojärjestelmä ja elää sen käsityksen mukaan? Toki en nyt siis tarkoita tällä sitä, että asetetaan oma itse kaikkien muiden yläpuolelle ja kohdellaan muita kuin arvottomia eläimenraatoja. Tarkoitan, että jos minä haluan uskoa, että maailma on muodostunut kilpikonnan kilvelle asetettujen elefanttien selkään, niin miksi kukaan kokee sen asiakseen vakuuttaa minut siitä, että heillä onkin "sisäpiirin tietoa" joltain toiselta ihmiseltä, joka on väittänyt itseään profeetaksi ja joka on saanut muutkin uskomaan niin?

Jos vaan keskityttäisiin periaatteeseen "Live and let live" ja annettaisiin kaikille kanssaeläjille oikeus ja vapaus uskoa -tai olla uskomatta- niinkuin heistä tuntuu parhaalta, niin kauan kun eivät satuta muita uskonsa kustannuksella?

FREEDOM!

Syksy on mennyt opparia väännellessä ja töitä läiskiessä. En voi sanoa paiskiessa, koska työtunnit ovat viikkoa kohden melko alhaiset, mutta sen olenkin sitten korvannut opparistressillä ja sen vääntämisellä. Vaan valmista on tullut! Viimeiset järjestelyt opparin kanssa ja harjoittelun purku odottavat, ja sitten voinkin kumartaa itseäni restonomina. Opinnäytetyöseminaari oli eilen, eikä vieläkään ole täysin uponnut päähän että olen oikeasti tuosta puuhasta vapaa.

Kaikenlaista muutakin pientä on tapahtunut, mutta hyvin vähän on mitään erityisempää raportoitavaa. Syksyn aikana olen saanut ihania, erikoisia kohteliaisuuksia ja tunnen, miten minusta välitetään ja miten minusta ollaan ylpeitä. Todella outo, ihana tunne.

Jospa vaikka saisi poljettua taas blogiinkin vauhtia ja vaikka yökättyä jonkinlaista käsityöpäivitystäkin. :)

Juudaksen evankeliumi

Kävin elokuussa pitkästä aikaa pääkirjastolla ja harvinaista kyllä, pääkirjasto meinasi pettää minut. Yleensä löydän sieltä liikaakin ihania kirjoja kotiin otettavaksi, mutta nyt en meinannut löytää mitään. Löysin tieni kuitenkin pitkästä aikaa uskontoa käsittelevien kirjojen osastolle ja sieltähän löytyi luettavaa. Toinen näistä kirjoista oli nimeltään Juudaksen evankeliumi.

Kirja käsittelee varhaiskristilliseltä ajalta peräisin olevaa dokumenttia, joka on liitetty gnostilaiseen kristillisyyteen. Kirjassa käsitellään dokumentin löytöhistoriaa, sisältöä sekä sitä, miten dokumentin sisältöä voidaan tulkita ja miten se nivoutuu varhaiskristinuskoon ja gnostilaiseen kirjallisuuteen. En oikein tiedä pidänkö kirjaa hyvänä vai en, mutta se on mielenkiintoinen. Se myös on herättänyt kiinnostusta muuhun kristilliseen ja gnostilaiseen kirjallisuuteen. Olen ihan tosissani miettinyt raamatun lukemista ensimmäistä kertaa ikinä, mutta myöskin juuri gnostilaiseen kirjallisuuteen perehtymistä. Marian evankeliumi ja Nag Hammadin kätketty viisaus-nimiset kirjat päätyvät myös lukulistalle. Harmi vaan, että lukulista on jo nyt ihan pirun pitkä, enkä oikein jaksa uskoa että ehdin elämäni aikana lukea listaa läpi. Eläkepäiviä odotellessa.

Erosin kirkosta vajaat 8 vuotta sitten ja näin kauan kesti, että tuon uskonnon kirjallisuuden lukeminen alkoi taas kiinnostaa. Edellinen kerta oli ala-asteella, kun pappa kuoli keuhkosyöpään ja yritin pienen lapsen vimmalla löytää kristinuskosta lohtua. Kuten eroamisesta varmaankin arvaa, en löytänyt kaipaamaani lohtua kristillisestä tavasta uskoa. Nyt kiinnostus on lähinnä yleissivistyksellistä.

Jokohantämätoimis

Hetken voi huokasta koulujuttujen kanssa helpotuksesta. Nyt siis voisi olla aika käsityöpäivitykselle.

Elikkäs nämä kuvan käsityöt on siskoni mielitietylle tehty balettiharrastusta varten. Alun perin oli tarkotus tehdä vaan säärystimet, mutta tein hienon kömmähdyksen kaupassa. Ostin sen tarkemmin kattomatta kaksi kerää ja vasta kotona huomasin, että nehän on 150g keriä eikä 100g:n. Ja yksi kerä riitti jo säärystimiin. Päätin sen takia tehdä tämän hartianlämmittimen boonuksena.


Sitten voisin siirtyä esittelemään viime kevään ja kesän saavutuksiin, joista ensimmäisenä tahdon esitellä siskolle tuparilahjaksi tehdyn päiväpeiton. Vaikka itse sanonkin, nii siitä tuli aika hieno. :) Tämä on tehty samalla periaatteella kun isoäidin neliöt, mutta vain yhtenä, isona kappaleena. Väreiksi valikoitui tumma violetti, joka on siskoni lemppari ja sen kaveriksi ajattelin sopivan puhtaan valkoisen.

Sen lisäksi oon innostuin vielä enemmän pujottamaan helmeä nauhaan. Olen yhden jopa tehnyt vallan setiksi. Kuvei sitten:


Korvakorut

Kaulakoru

Ai jösses että näytän hehkeeltä! En jaksanu eilen kuitenkaan sitten alkaa meikkaamaan tällasia kuvia varten... Näitä ei kaikkia ehkä tule kerralla laitettua päälle, mutta yksittäin tai kaksittain nämä ovat minusta sieviä.












Sitten vielä rannekoru

Lopuksi vielä kuvaspämmiin kuva siitä, kun oli minusta varsin hieno näköinen tuo kaulakoru myös selän puolella. .o Sattui hyvin kohille kun laitoin lukkoa kiinni.










Minusta tuntuu että minun pitää vielä sivutoimiseksi alottaa sellanen toiminimi, että voin ihmisille pyydettäessä tehdä näitä, eikä tarvi pelätä verokarhua.

The Red Queen

Elikkäs pari päivää sitten sain loppuun Margaret Drabblen kirjan The Red Queen. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen osa oli omaelämänkerrallinen kertomus 1700-luvulla eläneen Korealaisen prinsessan ja kuningataräidin elämästä. Tämä Punainen Kuningatar on siis oikeastikin ollut olemassa ja tämä osa kertomusta on mukaeltu hänen oikeista muistelmistaan. Jälkimmäinen osa kirjaa taas on kertomus englantilaisesta naislääkäristä, joka on matkalla Koreaan konferenssimatkalle. Hän lukee matkalla konferenssiin Punaisen Kuningattaren muistelmat ja konferenssin aikana hän tutustuu muutamiin ihmisiin, joiden kanssa hän käy katselemassa Punaisen Kuningattaren aikaisia muistomerkkejä.

Olin ihmeissäni tämän kirjan kanssa, sillä kirjan ensimmäinen osa piti mielenkiintoa yllä todella hyvin, enkä saanut laskettua kirjaa helposti käsistäni. Toinen osa taas tuntui jotenkin hyvin turhanpäiväiseltä ja arkiselta, varsinkin ensimmäiseen osaan suhteutettuna. En tiedä vaikuttiko tähän eroon se, että ensimmäinen osa pohjautui olemassa oleviin muistelmiin, vai mikä ihme tässä oli takana. Jos jälkimmäinen osa kuvaa paremmin Drabblen ominta kirjoitustyyliä, niin en kovinkaan suurella innolla odota hänen toista kirjaansa, joka tosin on paljon myöhemmin kirjalistalla.

Rothin kirjaa en ole kirjastosta löytänyt, mutta Tóibínin kirja odottelee yöpöydän laatikossa lukemista. Pelkään hieman että tämän projektin edetessä menetän uskoni kokonaan Tampereen kirjastojärjestelmään, koska esim. kirjat 10., 11. ja 12. eivät myöskään muistaakseni ole kirjaston valikoimissa. Ei kuitenkaan huvittaisi ostaa itselle näitä puuttuvia kirjoja koska a) siihen menee omaisuus ja b) tähän mennessä nämä "kyltyyri"kirjat eivät ole tehneet kovinkaan suurta vaikutusta.

7. The Red Queen – Margaret Drabble
8. The Plot Against America – Philip Roth
9. The Master – Colm Tóibín
10. Vanishing Point – David Markson
11. The Lambs of London – Peter Ackroyd
12. Dining on Stones – Iain Sinclair
13. Cloud Atlas – David Mitchell
14. Drop City – T. Coraghessan Boyle
15. The Colour – Rose Tremain
16. Thursbitch – Alan Garner

The Sea

Nyt ei jumalauta. Siis ei millään kärsivällisyys riitä. Näitä tällaisia pohtivia, ajatusta seurailevia, zenmäisiä kirjoja on liiankin monta peräjälkeen tullut, minä en kestä. Myönnän ehkä olevani moukka kun en ymmärrä, enkä jaksa lukea, mutta John Banvillen The Sea ei nyt todellakaan uppoa. Saatan yrittää joskus myöhemmin uudelleen, sillä tämä voi olla hyvin mielentila tai elämäntilannesidonnaista. Juuri nyt en vaan jaksa keskittyä kirjaan jolla ei vielä sivulla 40-ja-jotain ole minkään näköistä selkeää juonta, eikä kirja anna minkäänlaista vihjettä siitä, miten se kulkee eteenpäin. Toisin sanoen kirja siis ei nappaa lukijaa mukaansa. Tähän päälle tietenkin lisätään se, ettei kirja etene minkäänlaisessa kronologisessa järjestyksessä, vaan hyppii lapsuusmuistoista siihen, kun kirjan päähenkilö oli kuuntelemassa lääkärintoimistossa tuomiota vaimonsa sairaudesta ja lisätään vielä heittämällä hienosteleva kielenkäyttö kaupanpäällisiksi. Ettei vaan pääsisi lukija liian helpolla.

Lisäksi voin sanoa että samassa ajassa kun tylsyydestä huulta purren lueskelin Banvillen kirjasta 40 sivua, luin kaksi kokonaista dekkaria (sivumäärällisesti paljon pidempiä). Tästä päättelin, että ei maksa vaivaa lukea väkisin tätä kirjaa loppuun.

Kuten avopuolisoni tuossa totesi, kun asiaa hänelle purin "Se on rankkaa olla moukka, kun ei vaan ymmärrä."

Olen aloittanut jo Margaret Drabblen The Red Queenia ja se vaikuttaa mielenkiintoiselta.

7. The Red Queen – Margaret Drabble
8. The Plot Against America – Philip Roth
9. The Master – Colm Tóibín
10. Vanishing Point – David Markson
11. The Lambs of London – Peter Ackroyd
12. Dining on Stones – Iain Sinclair
13. Cloud Atlas – David Mitchell
14. Drop City – T. Coraghessan Boyle
15. The Colour – Rose Tremain
16. Thursbitch – Alan Garner